torstai 2. joulukuuta 2010

Testauksen avainkysymys?

Virheetöntä ohjelmistoa ei ole olemassakaan. Ohjelmistot ovat ihmiskunnan monimutkaisimpia tuotteita, joten ei siis ihme, että niiden täydellinen testaaminen on mahdotonta. Netin kautta automaattisesti päivittyvät bugikorjaukset ovat jokaiselle koneenkäyttäjälle arkipäivää. Tietokoneiden lisäksi korjauksia tulee myös esimerkiksi matkapuhelimiin ja nykyisin jopa pelikonsoleihin. 
Ohjelmistotieteilijä E.W. Dijkstra on lausunut jo 70-luvulla edelleen paikkansa pitävän faktan: 
Testing shows the presence, not the absence of bugs. 
Testaaminen on siis menetelmä, jolla ohjelmistojen virheitä voidaan osoittaa, mutta sen sijaan ohjelmiston virheettömyyttä ei voida aukottomasti todistaa. Niinpä testauksen avainkysymys onkin: koska ollaan testattu tarpeeksi? Toisin sanoen: koska yhden virheen löytämiseen käytetty aika on kokonaisuudessaan kannattavaa? Kannattavuuden määritelmä riippuu paljon ohjelmiston käyttökohteesta. Esimerkiksi lentokoneen ohjausjärjestelmän testaukseen käytetään useita vuosia, kun taas helposti päivitettävässä web-sovelluksessa päästään huomattavasti pienemmillä testauspanoksilla. Ohjelmointityön jälkeen löydettyjen virheiden määrä vähenee jatkuvasti suhteessa testaukseen käytettävään aikaan. Jokaisen sovelluksen kohdalla onkin erikseen määriteltävä, kuinka kauan kyseistä järjestelmää kannattaa testata. Millaisia ongelmia virheet aiheuttavat käyttäjille? Kuinka helppoa virheet on paikata jälkikäteen? Millainen testauspanostus tekee liiketoiminnasta vielä taloudellisesti kannattavaa?

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Visual Studio 2010 - mitä jäi käteen?

Visual Studio 2010:n näkyvin muutos on sininen käyttöliittymä.
Maaliskuussa Microsoft julkaisi odotetusti Visual Studion kymppiversion markkinointinimellä 2010. Pidän Visual Studiota ehdottomasti parhaimpana IDE:nä, mutta odotuksistani huolimatta 2010 versio ei tarjonnut .NET 4.0 tuen lisäksi juuri mitään uutta. Päinvastoin - päivitys oli hienoinen pettymys: uusi versio vaikuttaa huomattavasti edeltäjiään hitaammalta, tuki SSIS ja SSAS kehitykselle puuttuu kokonaan ja IDE:stä on saatavilla ainoastaan 32 bittinen versio. Toki pieniä uudistuksia on paljon ja esimerkiksi Windows Presentation Foundation (WPF) kehittäjälle 2010 on tervetullut päivitys, mutta palvelinohjelmoijalle näkyvin muutos on hidastunut IDE ja uusi sininen käyttöliittymä. Lisäksi jos kehitystyökaluihin lukeutuu SSIS, SSAS ja .NET 4.0, niin koneessa saa pitää Visual Studion versiot 2008 ja 2010 vielä pitkään rinnakkain. Jos tukea .NET 4.0:lle ei tarvitse, niin en suosittele tekemään päivitystä lainkaan tässä vaiheessa. Täytyy toivoa, että SP1 poistaa ongelmat ainakin hitauden suhteen. Millaisia kokemuksia muilla on Visual Studio 2010:stä?

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

6 syytä miksi ribbon päihittää menu- ja toolbarin?

Office 2007:n yhteydessä Microsoft uudisti tutun toimistopaketin käyttöliittymän, vaihtamalla menu- ja toolbarin valintanauhaksi, eli ribboniksi. Sittemmin Windows 7:n myötä myös muissa tutuissa sovelluksissa tehtiin sama uudistus, kuten Paintissa ja Wordpadissa. Myös tulevan Office 2010:n käyttöliittymä tulee perustumaan ribboniin. Toistaiseksi ribbon ei ole yleistynyt vielä muissa, kuin Microsoftin ohjelmissa, mutta parantuneiden ohjelmistokehitysvälineiden myötä näin tulee mitä todennäköisemmin käymään. Esimerkiksi tänä vuonna julkaistava .NET Framework 4.0 tulee sisältämään ribbon-käyttöliittymäkomponentin, jolloin valintanauhan käyttö omissa sovelluksissa helpottuu.
Microsoftin kehittämä valintanauha, eli ribbon, on ikään kuin yhdistelmä vanhasta menu- ja toolbarista.
Valintanauha on ikään kuin yhdistelmä vanhasta menu- ja toolbarista. Ribbon perustuu välilehtirakenteeseen, jossa välilehdet vastaavat vanhaa menubaria. Välilehtien sisältö sen sijaan vastaa vanhaa toolbaria, muutamien parannusten kera. Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa välilehdet home ja view vastaavat vanhoja menubarin file ja view valikoita. Sen sijaan, että välilehdet aukaisisivat alivalikkoja, ne avaavatkin omanlaisiaan toolbareja. Ribbon on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä ja osa käyttäjistä ei pidä sitä lainkaan helppokäyttöisenä. Mielestäni tässä on kuitenkin kysymys normaalista muutosvastarinnasta ja pienen totuttelun jälkeen ribbonin edut tulevat esiin. Ribbonin etuja perinteisiin menu- ja toolbareihin verrattuna ovat:
  1. Tärkeitä toimintoja voidaan korostaa ja vähemmän tärkeitä alikorostaa. Tehosteina ikonit, toimintojen koko, tekstit, väritykset, sijoittelu ja ryhmittely.
  2. Samankaltaiset toiminnot voidaan ryhmitellä keskenään ja ryhmä voidaan nimetä. Esimerkiksi kuvassa näkyvät tools, shapes ja colors ovat ryhmiä.
  3. Toiminnon klikkaus ei piilota valintoja. Toisin kuin menubarissa, valikkoa ei tarvitse avata aina uudestaan toimintoja vaihdettaessa vaan se säilyy esillä. Tämä vähentää klikkausten määrää huomattavasti. Ribbonin saa haluessaan toimimaan myös vanhan menubarin kaltaisesti, jolloin valinnan jälkeen vaihtoehdot katoavat. Tätä kannattaa käyttää ainoastaan pieniresoluutioisilla näytöillä.
  4. Ikoneiden, värien ja ryhmittelyn käyttö parantaa toimintojen muistettavuutta, verrattaessa pelkkään toiminnon tekstiin.
  5. Ribboniin voidaan upottaa paljon monipuolisempia komponentteja, kuin pelkkiä nappeja. Tämä parantaa ribbonin käyttömahdollisuuksia, kun pelkkien nappien sijaan ribbonin voidaan sijoittaa jopa pienimuotoisia toimintoja. Tällä voidaan päästä eroon muutamista pienistä popup-toiminnoista.
  6. Kuhunkin käyttötilanteeseen soveltuvat toiminnot ovat esillä kaikki kerrallaan, eikä muihin tilanteisiin tarkoitetut toiminnot sekoita näkymää.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Käyttöliittymien seuraava sukupolvi on NUI

Tietokoneiden käyttöliittymät ovat kehittyneet tasaisesti aina 80-luvulta lähtien. Vielä 80-luvun alkupuolella suurin osa käyttöliittymistä oli merkkipohjaisia CUI-käyttöliittymiä (Character User Interface), joiden käytön oppiminen vaati todellista opettelua ja aiheeseen paneutumista. Jotkut pitävät tallaisista käyttöliittymistä edelleen ja on totta, että merkkipohjaiset käyttöliittymät ovat tehokkuudeltaan erinomaisia, mutta esimerkiksi opittavuudeltaan, muistettavuudeltaan ja virhealttiudeltaan kehnoja.
Niinpä 80-luvun puolivälissä ja 90-luvun alussa yleistyivät graafiset käyttöliittymät, eli GUI:t (Graphical User Interface). Suurin osa nykyisistä käyttöliittymistä perustuu GUI:hin, eli perinteisesti tietokoneen graafiseen työpöytään ja siihen liittyviin epäsuoriin ohjainlaitteisiin kuten hiireen. Tällaisille käyttöliittymille on luonteenomaista ikkunat, napit, valikot ja muut tuhansista ohjelmista tutut kontrollit, joita ihmisten on ollut pakko opetella käyttämään vastatakseen työelämän ja yhteiskunnan muuttuneisiin tarpeisiin. GUI-käyttöliittymien käytettävyys voi olla erinomainen, joskin se riippuu käyttöliittymän suunnitteluntyön onnistumisesta.

Käyttöliittymät ovat kehittyneet CLI:stä GUI:hin ja pian myös GUI:sta NUI:hin (kuva: http://www.flickr.com/photos/wlonline/2898044840/).
Käyttöliittymien seuraava sukupolvi on 2000-luvulla päätään nostanut NUI (Natural User Interface). NUI-käyttöliittymissä käyttö perustuu ihmisille luontaisiin eleisiin, kosketukseen, puheohjaukseen yms. NUI käyttöliittymässä käytetyt eleet ovat ihmisille reaalimaailmasta tuttuja, jolloin ne ovat automaattisesti intuitiivisia ja helppo oppia. NUI järjestelmät ovat tietoisia myös laitteen ympäristöstä ja siinä tapahtuvista muutoksista ja osaavat reagoida muuttuneisiin olosuhteisiin toivotulla tavalla.
Hyvä esimerkki kuluttajamarkkinoille ehtineestä NUI-käyttöliittymästä on Applen iPhone, jossa käyttöliittymän ohjauksessa käytetään käsieleitä. Nykyiset NUI-toteutukset perustuvatkin lähes poikkeuksetta kosketusnäyttöihin, mutta tulevaisuuden NUI voi olla myös paljon muuta. NUI-ilmiötä tutkitaan paljon esimerkiksi Microsoftin Surface yksikössä Redmondissa, jossa on visioitu käyttöliittymien sulautuvan jopa osaksi rakennusten seiniä, lattioita ja huonekaluja. Tällaiset lattiat voisivat esimerkiksi tunnistaa kävelijän ja ohjata häntä oikeaan suuntaan tai vastaavasti pöytätasot voisivat tunnistaa esimerkiksi siihen asetetun matkapuhelimen ja hyödyntää siellä olevia tietoja. Toistaiseksi Microsoftin Surface yksikkö on julkaissut ainoastaan yksikön nimellä kulkevan kostusohjatun pöydän, joka on kerännyt suosiota lähinnä USA:ssa. Kyseessä on innovatiivinen ja ennennäkömätön tuote, mutta selkeästi vasta ensimmäisen sukupolven laite, joka tulee kehittymään jatkossa. Microsoftin Steve Ballmer onkin veikannut NUI-käyttöliittymiä yhdeksi vuoden 2010 IT-trendeistä - tähän veikkaukseen on helppo yhtyä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Spotify on vuoden 2009 SaaS-palvelu

SaaS (software as a service) ja siihen vahvasti kytketyt pilvipalvelut ovat ehkäpä IT-alan puhutuin ilmiö vuoden 2009 aikana. Aikaisemmin tässä blogissa olen kertonut ennusteista, joiden mukaan tähän ansaintamalliin perustuvat palvelut tulisivat kasvattamaan huomattavasti lähivuosina. Eräs SaaS-palveluiden komeetoista on ehdottomasti ruotsalainen musiikin suoratoistopalvelu Spotify, joka on kasvattanut suosiotaan huimasti tämän vuoden aikana.
Palvelu on kuluttajille suunnattu musiikkipalvelu, josta kaikki järjestelmään liitetty musiikki on vapaasti kuunneltavissa, mutta musiikkia ei saa kopioitua itselleen. Palvelusta on mainoksilla höystetty ilmaisversio, mutta 10 € kuukausihinnalla mainoksista pääsee eroon, äänenlaatu paranee hieman ja palvelun saa myös omaan Symbian tai iPhone matkapuhelimeen. Spotifyä on kritisoitu monessa yhteydessä liian pienistä rojalteista levy-yhtiöille ja artisteille ja monet artistit ovatkin vetäneet musiikkiaan pois palvelusta. Tästäkin huolimatta musiikkikirjasto on valtavan laaja, vaikkakin monet huippuartistit loistavat edelleen poissaolollaan.

Spotifyn Premium version saa nyt myös kännykkään S60 ja iPhone alustoille.
Tilasin noin kuukausi sitten Spotifyn maksullisen Premiumin version ja sain palvelun myös kännykkään. Olen testannut mobiiliversiota iPhonessa ja Nokian S60 puhelimessa ja palvelu toimii loistavasti. Kaupunkialueella musiikki toistuu 3G verkon yli ongelmitta ja ohjelma toimii luotettavasti. Puhelin ei ole kuitenkaan riippuvainen nettiyhteydestä, sillä soittolistoja saa kopioitua myös puhelimen muistiin jopa yli 3000 kappaleen verran. Myös ohjelman käytettävyys on erinomainen ja varsinkin sovelluksen S60 version käyttöliittymä on yksi parhaista, joita kyseiselle alustalle on tehty. Erityisesti odottaisin palvelua vielä Playstation 3 alustalle, joka toimii meidän olohuoneessa pääasiallisena musiikkitoistimena. Tämän alustan myötä Spotify täyttäisi kaikki meidän talouden musiikkitarpeet.
Oli miten oli, niin Spotify on kaikesta huolimatta erittäin innovatiivinen ja ehdottoman nykyaikainen palvelu, joka on vihdoin uudistanut tavan jakaa musiikkia vanhan levymyynnin sijaan. Helppokäyttöisyydellään se päihittää jopa musiikin laittoman nettikopioinnin, eikä hinnankaan pitäisi olla kovin suuri este. Toivottavasti Spotify ja muut vastaavat palvelut ottavat tuulta siipiensä alle ja vievät musiikkiteollisuuden lopullisesti tämän kaltaiseen ansaintamalliin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Windows 7 - ensikosketus

Pääsin eilen vihdoin asentamaan Amazonista elokuussa tilaamaani Windows 7 Home Premiumia. Olen käyttänyt jo noin puolen vuoden ajan Windows 7:n beta ja RC versioita, mutta eilen tein ensikosketuksen lopulta valmiiseen Windows 7:n. Ensikosketus oli varsin lupaava - asennus kesti ainoastaan 30 minuuttia ja kaikki koneen laitteet ja ajurit toimivat automaattisesti ilman ylimääräistä säätöä. Ja mikä parasta - käyttöjärjestelmän suorituskyky on valovuoden vanhaa Windows XP:tä edellä. On historiallista, että Microsoft on ensimmäistä kertaa kyennyt tekemään aikaisempaa käyttöjärjestelmää kevyemmän ohjelmiston. Toisaalta on tavanomaista, että uusi käyttöjärjestelmä on aina nopea juuri asennuksen jälkeen, mutta uutisointien mukaan Windows 7:n ei pitäisi hidastua käytön myötä vanhojen versioiden tapaan. Myös käyttöjärjestelmän tarjoama monikosketustuki on tervetullut ominaisuus, joka tulee varmasti kasvattamaan erilaisten monikosketusnäyttöjen suosiota tänä ja ensi vuonna.

Vanhat tutut ohjelmat kuten Paint ja Wordpad perustuvat nyt Officeseta tuttuun ribboniin.
Käyttöliittymäpuolella suurimmat muutokset tulivat jo XP:stä Vistaan siirryttäessä. Vistan ja 7:n välillä muutokset eivät ole merkittäviä, mutta esimerkiksi Vistan hailakasta värimaailmasta on tehty harppaus eteenpäin. Myös vanhat ohjelmat kuten Paint ja Wordpad on tehty 7:ssa uusiksi ja niiden käyttöliittymä perustuu Officesta tuttuun ribboniin. Muita käyttöliittymäuudistuksia ovat esimerkiksi:
  • Ikkunan raahaaminen näytön vasempaan tai oikeaan laitaan suurentaa ikkunan puolen näytön kokoiseksi. Kätevä nykyisillä laajakuvanäytöillä.
  • Gadgetteja voi määritellä mihinpäin näyttöä tahansa.
  • Tehtäväpalkin avoimista ohjelmista näytetään enää pelkät ikonit, jotka ilmoittavat muutoksista eri värein.
  • Tietyin aikavälein automaattisesti vaihtuva taustakuva.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Mistä iPhonessa on todella kyse?

 
IPhone 3G S on nopea ja helppokäyttöinen älypuhelin. 
Meidän talouteen ostettiin heinäkuussa iPhone 3G S, joka saapui postissa noin viikko sitten. Kyseisen ihmelaitteen ympärillä on riittänyt paljon hypetystä ja Apple on normaaliin tapaansa onnistunut puhelimen markkinoinnissa lähes täydellisesti. Erityisesti puhelimen käytettävyyttä on kehuttu muita puhelimia paremmaksi. Ensimmäinen iPhone 2G oli ominaisuuksiltaan selvästi keskeneräinen markkinoille tullessaan vuonna 2007, sen sijaan nykyinen 3G S malli toimii sunnunannäyttäjänä monessakin eri asiassa muille laitevalmistajille. Muihin laitteisiin verrattuna iPhonessa on kolme ominaisuutta ylitse muiden:
  • nopeus,
  • markkinoilla olevien maksullisten ja ilmaisten ohjelmien lukumäärä ja laatu sekä
  • käytettävyys.
Laite on nopein koskaan näkemäni puhelin niin ohjelmien latausaikojen, väliainimaatioiden kuin yhteyksienkin osalta. Esimerkiksi hs.fi sivusto latautuu puhelimeen hetkessä ja ongelmitta, kun taas esimerkiksi Nokian kännykät lataavat sivua pitkään ja lopulta kaatuvat. On myös hämmästyttävää, miten iPhonelle on julkaistu niin suuri määrä erilaisia laadukkaita sovelluksia ottaen huomioon, että puhelin julkaistiin vasta 2007. Puhelimelle on saatavilla esimerkiksi joukkoliikenteen GPS avusteinen reittiopas, Skype ja pian myös Spotify. Myös sovellukset joita on saatavilla monelle eri alustalle, vaikuttavat olevan iPhonessa laadukkaampia, kuten esimerkiksi Fring.
Sitten on vielä se paljon puhuttu käytettävyys. Monet ovat subjektiivisesti arvioineet iPhonen käyttöliittymän paremmaksi ainostaan sillä perusteella, että se on miellyttävämmän näköinen ja käytön aikaiset animaatiot toimivat sulavasti ja näyttävästi. Toki nämäkin ovat hyviä argumentteja ja vieläpä täysin totta, mutta lisäksi laitteen käytettävyys vaikuttaisi olevan myös tehokasta. Käyttöliittymä on tehokas silloin, kun jonkin tietyn käyttötilanteen suorittaminen vaatii mahdollisimman vähän työvaiheita: syötteitä tai näppäilyjä. Tässä vertailun vuoksi muutama eri käyttötilanne, kun vastakkain laitetaan iPhone ja eräs Nokialaisten parhaimmistoa, E71. Kaikissa testitapaukissa puhelin on alussa ja lopussa näppäimet lukittuna:
KäyttötilanneSyötteitä E71 vs.Syötteitä iPhone
Laite äänettömälle91
Musiikkikappaleen vaihto104
Tekstiviestin lähetys129
Numeroon soittaminen67

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Windows 7 tilattu

Eilen tuli ennakkotilattua Windowsin seuraava versio Amazonista, eli järjestyksessään seitsemäs Microsoftin julkaisema Windows käyttöjärjestelmä. Microsoftin piti alunperin myydä Euroopassa käyttöjärjestelmän kokoversiota ainoastaan päivityksen hinnalla, johtuen Microsoftin ja EU:n välisistä selainkiistoista. Kiistat on kuitenkin saatu ratkaistua, joten alennus on voimassa enää elokuun ajan. Niinpä päätin tilata Windows 7 jo hyvissä ajoin, vaikka julkaisu tapahtuukin vasta lokakuussa.

Windows 7:n työpöytää kelpaa katsella.
Amazon.co.uk:sta tilattuna ja kotiin postitettuna käyttöjärjestelmän Home Premium version hinnaksi tuli noin 85 €. Normaalihintaan verrattuna säästöä kertyi 40-50%. Windows 7:n kehitystä seuranneena Microsoft näyttää korjanneen Vistan pahimmat virheet ja seiskaversio näyttäisi olevan varsin kelpo järjestelmä monestakin eri näkökulmasta. Eräs näistä on parantunut suorituskyky. Tähän liittyen Microsoft järjesti suomessa myös leikkimielisen surkein seiskarauta -kilpailun, jonka finaali käytiin elokuun Assembly 2009 tapahtumassa. Kilpailun voittaja sai Windows 7 käynnistymään verkkoyhteyksineen jopa seuraavanlaisella kokoonpanolla: CPU P2 133 Mhz, RAM 80MB ja 6,3GB kovalevy.

Palaan lokakuussa tähän aiheeseen, kun paketti vihdoin saapuu. Onko kukaan muu vielä uskaltaunut ennakkotilaamaan Windows 7:aa?

perjantai 29. toukokuuta 2009

Onko ollut käytettävyysongelmia?

Olin tällä viikolla työmatkalla tekemässä käytettävyystutkimusta eräälle asiakkaalle. Totesin tutkimuksen aikana tai oikeastaan sen jälkeen, että käyttäjiltä ei voi kysyä "onko ollut käytettävyysongelmia?". Tyypillisimpänä vastauksena tähän kysymykseen saa kuulla kaikki softan bugit sekä suorituskykyongelmat. Eikä ihme, sillä eihän käytettävyystermin määritelmä ole selvä edes kaikille IT-alan ammattilaisille. Sen sijaan kannattaa suosia parmeminkin kysymyksiä "sisältääkö käyttöliittymä mielestäsi turhia työvaiheita" tai "löytyykö kaikki tarvittava tieto?". Lisäksi on muistettava, että hyvätkään kysymykset eivät yleensä tuota yhtä hyviä ja laajoja tuloksia, kuin todellinen käyttäjien tarkkailu!

torstai 21. toukokuuta 2009

Mistä on IT-talot tehty?

IT-yritys on helppo perustaa. Minimalistiseen perustamiseen ei tarvita mitään suuria alkuinvestointeja eikä edes toimistoa. Tietokone on kuitenkin hyvä olla. Se on kuitenkin väline, joka löytyy lähes jokaisesta kodista jo ennestään - sillä pääsee hyvin alkuun. Vertailun vuoksi: suuretkin yritykset, kuten Microsoft ja IBM ovat aikoinaan aloittaneet omissa autotalleissaan. Monella muulla alalla yrityksen perustamiseen liittyy monenlaisten erikoislaitteiden ja välineiden hankintaa. Hankinnat ja investoinnit puolestaan tietävät suurempaa riskiä. IT-yrityksessä tärkeimmät työkoneet on perustajien korvien välissä. Niitä ei voi ostaa eikä myydä. Tarvittavien tietojen ja taitojen hankkiminen vaatii koko elämän pituista kouluttautumista. Ammattimaisen osaamisen lisäksi tulee olla uskottava liiketoimintasuunnitelma ja kun nämä kaksi edellytystä täytyy, mitään esteitä perustamiselle ei pitäisi olla.
Suomen koulutusjärjestelmä tarjoaa laadukasta ja laaja-alaista IT-alan koulutusta monella eri paikkakunnalla. Näkisinkin mielelläni seuraavan Suomen Nokian olevan puhdasverinen ohjelmistoyhtiö. Suomeen tarvitaan tämän kaltaisia IT-vetureita, jotka saavat vanavedessään Suomen talouden taas uuteen nousuun. Valitettavan harvoin Suomalaiset IT-yriykset kasvavat vain tiettyyn pisteeseen asti, eivätkä koskaan kansainvälisty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö tällaiset yritykset menestyisi täällä meillä kansallisesti. Monien tutkimusten mukaan maailma muuttuu yhä enemmän perinteisestä teollisuudesta palvelubisnekseksi. Softatuotanto on palvelubisnestä parhaimmillaan!
Ainiin, perustin noin kaksi viikkoa sitten yhdessä kumppaneideni kanssa ohjelmistoyhtiö Aikasoft Oy:n! Olisikohan tässä aitoon kasvuun kykenevä ohjelmistoyhtiö?

torstai 7. toukokuuta 2009

Käytettävyyttä on kaikkialla

Eräs mieliaiheeni on käytettävyys ja kaikki siihen liittyvät asianhaarat. Yliopiston lopuksi tein pro gradunikin käyttöliittymien arviointimenetelmistä. Uskon palaavani käytettävyysaiheisiin tasaisin väliajoin, mutta tässä on niistä ensimmäinen.
Kävin muutama viikko sitten hammaslääkärissä ja ilmoittautumisen yhteydessä minulta kysyttiin hammaslääkärini nimeä. Mitä ihmettä? Tiedän kyllä oman nimeni, sotuni ja varatun kellonajan, mutta hammaslääkärin nimi oli kyllä päässyt unohtumaan. Ei ole kuitenkaan sattumaa, että aulahenkilökunta aloittaa aina kysymällä hammaslääkärin nimeä, sillä sen avulla varaukset löytyvät hetkessä. Sen sijaan minun omalla nimelläni ja sotulla sain odotella vahvistusta varaukseeni hyvän aikaa. Tapaus ei paljasta aulahenkilökunnan avuttomuutta vaan heillä käytössä olevan järjestelmän kankeutta - suunnitteluvirheitä käytettävyydessä. Käyttöliittymä ei siis tue tehokkaimmalla mahdollisella tavalla käyttötapausta: "hei, olen Antti Halko ja minulla oli aika varattu klo 13:00". Käyttöliittymässä oli siis selkeästikin paha tehokkuusongelma.
Haluankin tällä alustuksellani tuoda esiin sen tosiasian, että jokainen meistä törmää käyttävyyteen lähes päivittäin - ja mikä pahinta, yleensä käyttävyysongelmien muodossa. Käytettävyys ei rajoitu myöskään pelkästään IT-maailmaan. Seuraatkaapa joskus vaikka ihmisten käyttäytymistä sellaisissa ovissa, joiden kahva on koko oven levynen. Siis ovia, jotka eivät tarjoa mitään vihjeitä niiden avautumissuunnasta tai saranapuolesta. Kovin moni ovesta kävelevä kokeilee ensin työntää tai vetää ovea väärältä puolelta ja huomaa vasta sitten sen olevan saranapuoli. Siis selkeä opittavuusongelma - ovessa!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

SaaS on tulevaisuuden softabisnestä

SaaS, eli Software as a Service, on tulevaisuuden softabisnestä yhä suuremmissa määrin. Kyseessä on malli, jossa asiakas ostaa käyttöoikeuden verkossa olevaan sovellukseen ja maksaa siitä esimerkiksi aika tai käyttöperustaisesti. Tämä on asiakkaan kannalta todella kätevää! Tarvittavan tietojärjestelmän hankinta ei vaadi enää suuria alkuinvestointeja tai laitteistohankintoja ja mikä parasta - palvelu on käytettävissä välittömästi rekisteröitymisen jälkeen. Asiakkaan ei myöskään tarvitse huolehtia järjestelmän ylläpidosta eikä tietojen varmuuskopioinnista, vaan kaikki tämä sisältyy palveluun. Jos palvelun laatu ei miellytä, toimittajaa voidaan vaihtaa koska tahansa ilman kustannuksia. Tuotteiden on siis oikeasti oltava hyviä, jotta asiakas viitsii niistä maksaa pitkiä aikoja. Palvelun saa käyttöönsä myös välittömästi tarpeen ilmaantuessa, vain luottokortti esiin ja tietojärjestelmä on käytettävissä. Ei siis enää pitkiä ohjelmistohankintaprosesseja ja ICT:n laitehankintoja.
Radar Groupin Ruotissa tekemän tutkimuksen mukaan SaaS palveluiden softabisnes tulee kasvamaan huomattavasti muuta softabisnestä enemmän lähivuosina. Maailmalta löytyy myös tukku muita vastaavia tutkimuksia, mutta tiettävästi vastaavaa tutkimusta ei ole vielä tehty suomessa. Myös suurten yritysten, kuten Microsoftin ja Yahoon, viimeaikainen panostaminen pilvipalveluihin SaaS projektin alustana kertoo aiheen ajankohtaisuudesta. Pilvipalveluista itsessään voisi kirjoittaa omankin blogiartikkelin, mutta tärkeintä on muistaa, että pilvi ja SaaS ovat kumppaneita.
SaaS palveluista on hyötyä myös ohjelmistojen tuottajille. Ensinäkin niiden avulla yrityksen on mahdollista saada jatkuvaa kassavirtaa, eikä yrityksen tarvitse olla huolissaan laittomasta kopioinnista. Lisäksi palveluiden ylläpito on helpompaa, koska yrityksen on aina mahdollista päästä kiinni palvelimelle jolla virhe tapahtuu. Uusien asiakkaiden hankintakin on helpompaa, kun kenenkään ei tarvitse tutustua asiakasyrityksen järjestlemäinfrastruktuuriin eikä suunnitella asikkaalle räätälöityä pakettia. Järjestelmän kehitystyötäkin voidaan jatkaa tauotta, eikä kenenkään tarvitse huolehtia saadaanko taas uusia versioita myydyksi, sillä asiakkaathan ovat jo maksaneet kehitystyöstä palvelun maksun mukaan.
Toki totuuden nimissä on mainittava myös muutamia SaaS palveluiden heikkouksia. Voiko asiakas luottaa palvelun toimittajaan ja onko palvelun elinkaari asiakkaan kannalta riittävä? Onko yrityksen tiedot turvassa ja saako niitä talteen palveluntarjoajaa vaihdettaessa? Pystyykö SaaS palvelu liittymään osaksi muita asiakasyrityksen tietojärjestelmiä? Osa näistä heikkouksista voidaan paikata palvelun ominaisuuksilla ja asiakkaan ja toimittajan välisillä sopimuksilla.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Prosessimalli ja laatu ovat synonyymejä

Noin kolme vuotta sitten jouduin head hunterin uhriksi, jossa minua yritettiin rekrytoida erääseen IT-alan yritykseen. Olin noina aikoina vaihtamassa muutenkin firmaa, joten päätin kysellä hieman enemmän tarjolla olevasta paikasta. Eräs kysymykseni koski yrityksessä käytettävää ohjelmistotuotannon prosessimallia ja lähinnä yritin kysyä mikä malli heillä on käytössä. Sain yrityksen edustajalta vastaukseksi, että he keskittyvät prosessin sijasta laatuun, eikä hän pystynyt nimeämään mitään tiettyä prosessimallia. Tämä olikin omalta osaltani melkoinen show stopperi tämän yrityksen kanssa. Mielestäni hyvää laatua on mahdotonta saavuttaa ilman toimivaa prosessia, joten en lähtenyt kokeilemaan onneani tämän yrityksen kanssa. Toki yrityksessä saatetaan tietämättäkin noudattaa hyvinkin säntillistä prosessia, vaikka sitä ei osattaisikaan nimetä. Kuitenkaan henkilö jonka kanssa keskustelin ei osannut tarkemmin selittää mistä heidän yrityksessään laatu rakentuu.
Hyvä prosessi on läpinäkyvä kaikille projektiin osallistuville henkilöille. Jokainen projektin jäsen tietää joka hetki täsmälleen mikä on projektin tila sillä hetkellä - mitä tehdään nyt ja mitä tehdään seuraavaksi. Lisäksi prosessi huomioi vaatimustenhallinan, testauksen ja ohjelmonnin laadun. Prosessi myös varmistaa vähintään niiden ohjelmiston laatu attribuuttien huomioimisen projektissa, jotka yritys kokee toiminnalleen tärkeiksi. Esimerkiksi hyvä käytettävyys ei synny ohjelmistoon itsestään, vaan se on suunniteltava määrätietoisesti tietyssä vaiheessa tietyin lähtötiedoin. Johdon on annettava täysi tukensa prosessille, jotta tarvittavat resurssit laatuattribuuttien täyttämiseksi saadaan.
Monet prosessimallit kuvaavat ainostaan millaisia dokumentteja projektin tulisi tuottaa ja monet pitävätkin prosessia synonyyminä dokumentointiohjeelle. Omasta mielestäni hyvä prosessi ei koodin laadukkaan kommentoinnin lisäksi vaadi välttämättä mitään ylimääräisiä dokumentteja! Projektin on toimittava niin läpinäkyvästi, että jokainen tiimin jäsen tuntee ohjelmiston viimeistä yksityiskohtaa myöden. Tietoisuuden lisäämisellä myös dokumentointia voidaan vähentää huomattavasti. Usein dokumentointi on vain tekstimuotoiseksi kuvaukseksi muutettua ohjelmakoodia henkilöille, jotka eivät varsinaista koodia ymmärrä. Niinpä onkin järjetöntä ylläpitää kahta eri "ohjelmakoodia" rinnakkain. Dokumentointia voidaan tehdä silloin, kun asiakas sitä tarvitsee, mutta yritystä itseään varten sitä ei kannata tehdä.
Eräs varsin kiinnostava prosessimalli on Scrum ja sen eri variaatiot. Tässä on mainio esimerkki prosessista, jonka ohjeet lähtevät niinkin alkeellisista asioista, että miten projektiryhmä vaihtaa tietoa keskenään. Lisäksi prosessimalli edustaa agilea sovelluskehitystä parhaimmillaan, eli on iteratiivinen ja inkrementaalinen. Netti on pullollaan menestyksekästä tutkimustietoa Scrumista. Valitettavasti en ole itse vielä koskaan päässyt mukaan projektiin, jossa Scrumia olisi käytetty, mutta pidän tätä mallia vahvana kandidaattina perustettavalle yritykselle...

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Innovaatiot eivät synny itsestään

Lukuisten yritysten työnhakuilmoituksissa näkee etsittävän innovatiivisia työntekijöitä. Työnhakuilmoituksista huolimatta yritys ei kuitenkaan välttämättä tue innovatiivista kehitystä lainkaan. Usein luullaan, että innovatiiviset ihmiset synnyttävät innovaatioita kuin itsestään. Oman näkemykseni mukaan asia ei ole lainkaan näin - pahimmassa tapauksessa innovatiivisuuteen kannustamaton yrityskulttuuri tappaa kaikki nerokkaat keksinnöt. Toisaalta innovaatioita tukeva yritys saa myös sellaiset henkilöt keksimään innovaatioita, jotka eivät pidä itseään innovatiivisina. Niinpä oikeasti innovatiivinen yritys omaa kaikenlaisia ihmisiä - ei ainoastaan itseään innovatiivisena pitäviä. Esimerkiksi toiset ihmiset ovat hyviä heittelemään ajatuksia ilmaan, kun taas toiset osaavat tuotteistaa toimivia ideoita näistä ajatuksista. Tuotteistetut innovaatiot eivät synny yhden henkilön toimesta, joten yrityksen tehtävänä on tukea innovaatioiden syntymistä tuomalla erilaisia ihmisiä innovoimaan yhdessä.
Miten yritys voi sitten tukea innovaatioita? Mielestäni innovatiivisuus on itse itseään ruokkivaa toimintaa. Ennen kuin aletaan keksimään myytäviin tuotteisiin innovaatioita, tulee yrityksen sisäisen alotetoiminnan ja kehittymisen olla kunnossa. Kun työntekijät huomaavat omat vaikutusmahdollisuutensa, voidaan siirtyä innovoimaan myös tuotteiden parissa. Tätä yritykset voivat tukea erityisellä innovaatioprosessilla. Prosessia tukemaan luodaan innovatiivinen ympäristö ja riittävästi aikaa. Ympäristönä voi olla esimerkiksi innovatiivisesti sisustettu konttori tai erityinen huone innovaatioiden kehittelyyn. Pääsääntönä kuitenkin on, että innovaatiot vaativat aikaa ja vapautta. Tämä on tiedostettu hyvin yliopistoissa, vaikka näitäkin oikeuksia on viime vuosina karsittu.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Microsoft BizSpark

Microsoft tarjoaa aloitteleville ohjelmistoyrittäjille mielenkiintoista kumppanuusohjelmaa nimeltä BizSpark. Ohjelmaan liittyvät yritykset saavat Microsoftilta pilkkahintaisia ohjelmalisenssejä, tukea sekä kansainvälistä näkyvyyttä. Kyseessä on täysin globaali kumppanuusohjelma, jonka ensimmäisessä aallossa myös Suomen Microsoft on mukana. Merkittävää ohjelmassa on, että siihen voivat liittyä kaikki yritykset, jotka täyttävät ohjelman vaatimukset (alla). Siis täysin ilman valintaprosessia - vaatimusten täytyttyä vain maininta "haluan mukaan" ja siinä kaikki.
Kumppanuusohjelman suurin yksittäinen etu on tarjottavat ohjelmistot. Näihin lukeutuvat kattavat kehitystyökalut, alustateknologiat ja tuotantolisenssitkin. Kehitystyökaluista mukaan tulevat kaikki ohjelmistot, jotka sisältyvät Microsoftin Visual Studio Team System Team Suiten premium tilaukseen, Expression Studio Versio 2 sekä VSTS Team Foundation Server. Tilaus kattaa siis ohjelmistoja kaikkiin prosessin vaiheisiin: vaatimusmäärittellyyn, suunnitteluun, ohjelmointiin, testaukseen ja versionhallintaan. Työkalut ovat paremmat ja kattavammat kuin monessa isossa yrityksessä! Tuotantolisenssejä Microsoft tarjoaa heidän yleisimpiin tuotteisiin. Näiden lisenssien käytöstä esimerkiksi Nebula ei laskuta lainkaan, jos yritys rakentaa SAAS-sovelluspalvelua BizSpark-ohjeman aikana Nebulan hostattavaksi. Lisenssejä saa hyödyntää ainostaan sellaisten tuotteiden tai palveluiden toteuttamiseen, joiden IPR oikeudet jäävät yritykselle. Toisin sanoen, jos yritys haluaa tehdä esimerkiksi alihankintaa toiselle IT-yritykselle, tulee tätä varten hankkia lisää lisenssejä. Ohjelman päätyttyä Microsoft perii yritykseltä 100 dollarin (noin 75 euroa) maksun ohjelmalisensseistä. Myöskään ohjelman tarjoamaa tukea ja näkyvyyttä ei pidä väheksyä.
Ohjelman vaatimukset aloittavalle yrittäjälle ovat melko minimalistiset:
  • yrityksen on oltava yksityisessä omistuksessa oleva ohjelmistotuotetta tai -palvelua kehittävä ohjelmistoyritys,
  • perustamisesta on alle 3 vuotta ja
  • liikevaihtoa on alle miljoona dollaria.
Sadan dollarin lisenssimaksun lisäksi Microsoft ei vaadi kumppaniyrityksiltään yhtään mitään. Ohjelman hyötyä Microsoft kuvaa esimerkiksi näin: "Microsoft tukee aloittelevia ohjelmistoyrityksiä menestymään, rakennamme pitkäaikaista kumppanuutta, josta molemmat hyötyvät, ja yhdessä rakennamme kansainvälistä ohjelmisto-ekosysteemiä". Oikeastaanhan tämä on ihan loogista? Aloittelevilla yrityksillä on harvoin rahaa kalliisiin ohjelmistohankintoihin, kun ilmaisiakin on saatavilla. Toisaalta Microsoft haluaa hallita koko maailman ohjelmisto-ekosysteemiä. Paras tapa ekosysteemin täydelliseen hallintaan on kumppanoitua kaikkien aloittelevien IT-yritysten kanssa. Eli oikeastaan Microsoft hyödyy kumppanuudesta vähintään yhtä paljon kuin uusi IT-yrittäjä. Poliittisemmin puhutaan siis kumppanuudesta.
Mikäli ei näe Microsoftia tukevaa toimintaa suurena peikkona, kannattaa ohjelmaan ehdottomasti liittyä. Ilman vastavaateita yritys saa käyttöönsä ehkäpä markkinoiden parhaimmat kehitysvälineet - jo siinä on syytä kerrakseen.

Lisätietoa ohjelmasta ja siihen rekisteröitymisestä: http://www.MicrosoftStartupZone.com/. Tämän hetken tiedon mukaan ohjelmaan on mahdollista liittyä kolmen vuoden ajan, mutta Microsoft voi vielä muuttaa päivämääriä kuten myös muita ohjelman ehtoja.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Johdanto

Seth Godinin kirjassa Small is the new big kehotettiin yrittäjäksi haaveilevia henkilöitä pitämään jotain oman alan blogia omalla nimellään. Kirjan mukaan tämä parantaa henkilön tunnettavuutta ja parantaa näin myös firman tunettavuutta ja uskottavuutta. Itse olen haaveillut omasta IT-alan yrityksestä viimeisen puolenvuoden ajan, joten päätin ottaa kirjan neuvosta vaarin ja aloittaa perustamalla tämän blogin.
Valmistuin viime helmikuussa filosofian maisteriksi tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelmasta. Olen vasta 25 vuotias ja olen ollut koko ikäni erittäin kiinnostunut tietojenkäsittelystä. Niinpä nykyinen ammatinvalinta tapahtui melko luonnollisesti. Nuoresta iästäni huolimatta olen ehtinyt työskentelemään erilaisissa alan töissä jo noin viiden vuoden ajan - käytännössä koko opiskeluaikani. Tähän ajanjaksoon sisältyy niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia useasta eri yrityksestä. Oikeastaan syvimmät motiivit oman firman perustamiseen ovat lähteneet juurikin keräämistäni kokemuksista. Uskon näkemyksieni perusteella mahdollisuuteen perustaa IT-yritys, jossa asioita tehdään oikein. Vastaavista lähtökohdista on syntynyt myös monia muita IT-alan menestystarinoita - esimerkiksi suomen ja euroopan parhaaksi työpaikaksi palkittu Reaktor Innovations yms.
Tulen tässä blogissa käsittelemään matkaani IT-yrittäjyyteen sekä kaikkea muuta alaan liittyvää maan ja taivaan väliltä. Toivottavasti tästä blogista on iloa edes jollekin - tervetuloa lukemaan!